Botuliinitoksiini (BT), on maailman vahvin myrkky, joka on tullut tunnetuksi tuotemerkistä Botox. Sitä on käytetty vuosikymmeniä esteettisenä hoitona ihon juonteiden
Terveyshumpuuki herättää monissa suuttumusta, ja osin hyvästä syystä. Virheelliset terveysuskomukset ja -väitteet ovat pahimmillaan hengenvaarallisia. Se kävi turhankin selväksi koronapandemian
Kun viestitään tieteestä ja tutkimuksista, faktojen täytyy tietysti olla kunnossa. Mutta someajan informaatioympäristössä faktapohja ei vielä tee yhdestäkään tekstistä tai
Suomen väestö on kielen ja kulttuurin suhteen varsin moninainen. Tämä ei ole mielipidekysymys vaan fakta: tilastojen mukaan joka kymmenes maamme
Vuoden 2022 loppupuoliskolla alkoi kuhina Ozempic –nimisen diabeteslääkkeen ympärillä ja mediassa kerrottiin kyseisen lääkkeen saatavuushäiriöistä. Lääkkeestä povattiin apua yhteen länsimaisen
Lihaskrampit ovat yleinen vaiva, ja niiden esiintyvyys kasvaa iän noustessa. Krampit ovat monesti kivuliaita mutta eivät itsessään terveydelle vaarallisia. Jos
Ehkäisymenetelmät jaetaan hormonittomiin ja hormonaalisiin menetelmiin. Esimerkkejä hormonittomista vaihtoehdoista ovat kuparikierukka ja kondomi. Hormonaaliset ehkäisymenetelmät jaetaan kahteen luokkaan: pelkästään progesteronia
Rintasyövän 30-vuotinen seulontahistoria Suomessa on ollut menestys. Rintasyöpäseulonnoilla pystytään havaitsemaan luotettavasti varhaisvaiheen syövät, joihin hoidot tehoavat paremmin. Näin on onnistuttu