Rintasyövän 30-vuotinen seulontahistoria Suomessa on ollut menestys. Rintasyöpäseulonnoilla pystytään havaitsemaan luotettavasti varhaisvaiheen syövät, joihin hoidot tehoavat paremmin. Näin on onnistuttu
Hampaiden oikominen on yleistä, sillä hampaat eivät useinkaan sovi leukoihin yhtä suoraan riviin kuin tahnamainoksissa. Erityisen tavallista oikominen on kouluiässä.
Usein sokerittomat ja vähäkaloriset elintarvikkeet mielletään sokeripitoisia vastineitaan terveellisemmiksi. Asia ei kuitenkaan välttämättä ole näin yksioikoinen. Revittelevät otsikot mediassa kertovat
Ensimmäinen työpäivä, astut vieraaseen kahvihuoneeseen. Kahvihuoneen puhe raukeaa ja katseet kääntyvät – sinulta odotetaan esittäytymistä. Tilanne voisi olla hyvinkin arkinen,
Kinesioteippauksessa iholle kiinnitetään kivun ja vammojen hoitotarkoituksessa puuvillapintaista teippiä. Kinesioteippauksen on esitetty tehostavan verenkiertoa ja lihastoimintaa, lievittävän kipua ja tukevan
Taas lenkille. Ajatus puuduttavan pitkäkestoisesta kuntoliikunnasta voi nakertaa motivaatiota. Kalenteriinkin on työlästä raivata aikaa pidemmille liikuntarupeamille ja jumppatunneille. Mutta mitä
Jokainen suomalainen on varmasti kuullut seuraavan ohjeen: kaikkien vauvasta vaariin pitäisi syödä D-vitamiinilisää, ainakin talvella. Apteekit pursuilevat erilaisia valmisteita, joiden
Perinteisesti on ajateltu, että aivotärähdys paranee parhaiten lepäämällä, kunnes oireet häviävät täysin. Siispä fyysistä tai psyykkistä rasitusta ei ole suositeltu.