Pidä pää kylmänä ruokaväitteiden edessä, kehottaa Reijo Laatikainen uusimmassa kirjassaan
31.05.2019kirja-arviomielipideravitsemustiede & mediatieteen periaatteet
Tämä artikkeli tuotettiin Kansanvalistusseuran Medialukutaitoa terveydestä -projektissa. Projektiin saatiin rahoitusta opetus- ja kulttuuriministeriön valtionavustuksesta medialukutaidon edistämiseen.
Teksti: Kristian Kurki
Reijo Laatikaisen tuorein teos on tervetullut järjen ääni kirjavaan ravintokeskusteluun, kirjoittaa Vastalääke ry:n jäsen Kristian Kurki.
Ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen nostaa uusimmassa kirjassaan Pötyä pöydässä – Älä usko kaikkea, mitä ravinnosta sanotaan (Kirjapaja, 2018) esille 30 pötyväitettä ravinnosta, joihin voi törmätä iltapäivälehdissä, julkkisten puheissa tai jopa terveysalan ammattilaisten levittäminä.
Kirja on lähdeluetteloineen 176 sivua pitkä ja koostuu kolmesta osakokonaisuudesta. Nämä ovat ”Laajalle levinneitä pötypuheita ja väärinkäsityksiä ravitsemuksesta”, ”Näin pötyjutut ja myytit syntyvät ja elävät” ja ”Pötyjuttujen tunnistaminen”.
Kirjan lopusta löytyy myös lyhyt ja helppo testi, jonka avulla lukija voi testata omien syömistottumustensa terveellisyyden. Lisäksi Laatikainen esittelee lopussa yhden sivun verran luotettavia ja tutkittuun tietoon pohjautuvia ravitsemus- ja terveysblogeja Suomessa ja ulkomailla.
Laatikainen vastaa ravitsemussuosituksia koskevaan kritiikkiin
Reijo laatikainen aloittaa kirjansa karusta totuudesta: vain noin 18 prosenttia eli vajaa viidennes suomalaisista syö melko tai todella terveellisesti eli noudattaa ravitsemussuosituksia.
”Kansainvälisessä vertailussa suomalaisten ruokatottumukset ovat terveellisyydeltään ihan vain keskitasoa”, Laatikainen kirjoittaa.
Tästä tilastotiedosta ponnistaen ensimmäinen pötypuhe, jota Laatikainen käsittelee, on usein kuultu väite siitä, että ravitsemussuositukset ovat roskaa.
Suosituksia kyseenalaistetaan Laatikaisen mukaan eri ruokavaliopiireissä, kuten esimerkiksi karppaajien, paleoruokavaliota noudattavien tai ”puhdasta syömistä” kannattavien keskuudessa. Joskus kritiikkiä ravitsemussuosituksia kohtaan voi kirjan mukaan tulla tunnetuilta ”ravintoguruilta”.
Laatikainen esittelee myös muutamia sairauksia, joita väitetysti sairastetaan Suomessa enemmän kuin muualla maailmassa. Tämän väitetään näissä yhteyksissä johtuvan siitä, että Suomen ravitsemussuositukset olisivat puutteellisia tai virheellisiä.
Suositusten kriitikoille Laatikainen vastaa kirjassaan kertomalla vakuuttavasti, että oikeasti Suomessa podetaan esimerkiksi osteoporoosia ja sydänsairauksia kansainvälisesti mitattuna aivan samalla tavalla kuin muuallakin. Kokonaisuudessaan olemme myös terveempiä kuin aiemmat sukupolvet.
Lisäksi hän muistuttaa, että se, että virallisia ruokavaliosuosituksia kritisoidaan vetoamalla kansalaisten terveydentilaan, on heikoilla kantimilla, jos kerran vain vajaa viidennes edes noudattaa näitä suosituksia.
Ravitsemuksessa kokonaisuus ratkaisee
Yleisestikin Laatikainen peräänkuuluttaa rauhallisuutta ja kylmäpäisyyttä ravitsemusväitteiden kanssa.
Laatikainen muistuttaa lukijaa siitä, että ravitsemustiede on haastavaa. Aihepiiri on monimutkainen ja menetelmät voivat olla epätarkkoja. Täten myös erilaisten tutkimusten ja tutkimusasetelmien välillä on eroja. Kirja avaa lukijalle ymmärrettävällä tavalla tutkimusnäytön hierarkkisen arvoasteikon, jonka perusteena on laatu ja luotettavuus.
Laatikainen myös esimerkiksi tunnustaa, että joskus pötypuheen taustalla voi olla tieteellisesti paikkansapitäviä asioita. Näissäkin tapauksissa hän samalla peräänkuuluttaa kontekstia ja muistuttaa, että ravitsemuksessa kokonaisuus ratkaisee.
Joskus pötypuheen taustalla voi olla tieteellisesti paikkansapitäviä asioita.
Esimerkkinä elimistön puhdistamiseen markkinoiduista detox-kuureista kirjassa kerrotaan sivulla 111 näin:
”(…) on olemassa joitakin kasviksissa esiintyviä molekyylejä, joilla on lieviä joiltakin osin maksantoimintaa kiihdyttäviä vaikutuksia. Nämä vaikutukset saa kuitenkin itselleen syömällä näitä kasviksia osana tavallista ruokavaliota. (…) kalliit jauheet, mehupaasto ja suolihuuhtelut eivät siis ole tarpeen.”
Ravintoväitteiden viidakossa Laatikainen ohjeistaa lukijaa sivulla 65 tunnistamaan faktat yksinkertaisilla neuvoilla. Näistä esimerkiksi mainittakoon:
”Vaadi tästä lähtien ravintoaineväitteiltä faktat pöytään. – laskelmia ja tarkistuksia ravintoainesisällöistä ja annoskokojen määrittelyistä voi jokainen tehdä ilmaiseksi — Fineli-palvelussa.”
Laatikainen myös opastaa kirjan lopussa, miten voi käyttää Fineli-palvelua, eli Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylläpitämää elintarvikkeiden kansallista koostumustietopankkia. Lisäksi hän esittelee myös ulkomaisia palveluita, joita voi käyttää ravintoaineväitteiden tutkimiseen.
Median ja tieteen periaatteet erilaisia
Kirjan loppupuolella Laatikainen keskittyy analysoimaan pötyjuttujen elämänkaarta ja tunnistamista.
Valitettava totuus Laatikaisen mukaan on, että mielikuvat ja tunteet myyvät harmaiden faktojen sijaan. Media janoaa uutiskärkeä eikä se ole siksi kiinnostunut tutkimustuloksista, jotka ovat ”aiemman tiedon kanssa yhdenmukaisia”.
Kirjassa lukijaa muistutetaan siitä, että media tarvitsee myyntiä ja täten klikkejä. Tämän vuoksi esimerkiksi mustavalkoinen väite siitä, että ”ruuassa ei ole enää ravintoaineita”, voi myydä hyvin vaikka faktat ja ympäristö kertoisivat aivan toista tarinaa.
Ennen ravintovalmennuksen tai ravintolisän ostamista jokaisen olisi hyvä tarkistaa myyntiväitteiden esittäjän koulutustausta ja myyntiväitteiden vedenpitävyys.Toisenlainen hämmentäjä ravitsemusasioissa voi olla Laatikaisen mukaan itseoppinut ravintovalistaja. Tällaisen henkilön kerrotaan raivaavan itselleen tilaa markkinoilta kahden erilaisen strategian turvin. Laatikainen kutsuu kirjassaan näitä strategioita räksytys- ja pillerinpuutestrategiaksi.
Räksyttäjä esimerkiksi julkeasti haastaa ja mustamaalaa ravitsemussuosituksia, eli luo vastakkainasettelua hyvän ja pahan välillä, vetoaa salaliittoihin tai esimerkiksi tarjoaa yhtä ja oikeaa ruokavaliota avuksi lähes mihin tahansa vaivaan.
Pillerinpuutestrategia vetoaa siihen, että ihmisillä on puutetta tietyistä ravintoaineista tai että ruuassa ei olisi enää ravinteita.
Tämä jaottelu on mielestäni ansiokas ja antaa eväitä tuotteiden tai palvelujen myyntiväitteiden kriittiseen tarkasteluun ravitsemukseen liittyen.
Mielestäni ennen ravintovalmennuksen tai ravintolisän ostamista jokaisen olisi hyvä tarkistaa myyntiväitteiden esittäjän koulutustausta ja myyntiväitteiden vedenpitävyys.
Hyvä teos kriittisen ajattelun vahvistamiseen
Suosittelen lämpimästi lukemaan Reijo Laatikaisen kirjan Pötyä pöydässä –Älä usko kaikkea, mitä ravinnosta sanotaan. Teos on mielestäni helppolukuinen ja yleistajuinen, ja Laatikainen ruotii aihealueita asiallisella ja neutraalilla otteella. Kirja ei yksin ratkaise yhteiskunnassa vellovaa kirjavaa ravitsemuskeskustelua, mutta tuo mukaan tarvittavaa selkeyttä ja järjen ääntä.
Mielestäni Pötyä pöydässä auttaa lukijaa ajattelemaan kriittisesti ja antaa hyvät kannukset selviytyä ravitsemusväitteiden viidakossa. Se ampuu alas nipun tunnettuja ravitsemukseen liittyviä väitteitä, jotka eivät perustu tutkittuun tietoon. Lisäksi se antaa eväitä pötyväitteiden tunnistamiseen sekä sisältää mielenkiintoista tietoa niiden elinkaaresta.
Nykyaikana digitaalisessa maailmassa informaatio liikkuu nopeasti, ja valitettavasti pötypuheet tai osatotuudet liikkuvat vieläpä paljon nopeammin kuin vähemmän tunteita herättävä fakta.
Tästä syystä toivon, että moni lukee teoksen myös siksi, että mikäli yhä useampi ihminen suhtautuu myyntipuheisiin kriittisesti, pötypuheiden elämänkaari lyhenee ja etenemisnopeus hidastuu. Tarvitsemme jokaisen rohkeaa panosta pitää pää kylmänä ravitsemusväitteiden edessä.
Vaaditaan yhdessä ensi kerralla faktaa pöytään.
Reijo Laatikainen
- on laillistettu ravitsemusterapeutti ja tietokirjailija
- pitää vastaanottoa lääkärikeskus Aavassa ja syöpäsairaala Docrateksessa.
- väitteli vuonna 2018 Helsingin Yliopistosta aiheenaan viljat ja ärtyvän suolen oireyhtymä.
- pitää blogeja Pronutritionist ja TerveVatsa.

Kristian Kurki
Kirjoittaja on biolääketiedettä 4. vuosikurssilla opiskeleva kuopiolainen, joka rakastaa monipuolista urheilua ja liikkumista. Hänen intohimonsa on pöllyttää puuterilunta laskiessa alas isojen vuorien rinteitä.
LISÄÄ SAMALTA KIRJOITTAJALTA2 ajatusta aiheesta “Pidä pää kylmänä ruokaväitteiden edessä, kehottaa Reijo Laatikainen uusimmassa kirjassaan”
Vastaa
Lue myös
puheenvuoro
Lukijat ovat viisaita, mutta eivät välttämättä alasi asiantuntijoita.
Kirjoita, niin kuin haluaisit itsellesi kirjoitettavan – 10 vinkkiä lähestyttävän tieteellisen tekstin luomiseen 21.12.2021
Tiedon saavutettavuuteen vaikuttaa sen lähestyttävyys. Sosiaalisen median käyttö sekä selkeä ja kansantajuinen kieli tuovat tieteellisesti tutkitun tiedon askeleen verran lähemmäksi meitä kaikkia.
puheenvuoro
"Teoksen lukeminen aiheuttanee jonkinnäköisen 'kolhun' lukijan itsetuntoon."
David Robsonin esikoiskirja kolhaisee lukijan itsetuntoa ja tuo esiin monet ongelmat arkiajattelussamme 22.12.2020
David Robsonin esikoisteos Älykkyysloukku haastaa lukijan pohtimaan oman ”älykkyytensä” todellista tilaa sekä kyseenalaistamaan arkiajattelun syvintä luonnetta.
puheenvuoro
Haluaisitko tietää mitä terveydellesi kuuluu?
Tieto lisää tuskaa, vaikka rahalla voi yrittää ostaa mielenrauhaa 14.09.2020
Lääketieteellisen diagnostiikan tekeminen varmuuden vuoksi, ilman sairauden epäilyä ja lääkärin lähetettä on nykyajan trendi, jonka kanssa emme voi pidemmän päälle jatkaa, kirjoittaa Vastalääke ry:n jäsen Miikka Kiviranta.
Täytyy muistaa pitää pää kylmänä myös ravitsemustietelijöiden ja -terapeuttien ruoka(uskomus)väitteiden edessä. Tutkimusmenetelmäasiantuntijoilla on kenties enemmän annettavaa ravitsemustieteelle (tai sen uskottavuuden parantamiseksi) kuin itse ravitsemustieteilijöillä (Ioannidis JPA. JAMA 2018;320:969-970, Ioannidis JPA Eur J Epidemiol 2019;34:327-331).
Mitä tulee ravitsemussuosituksiin, niin ne ovat monelta osin heikkolaatuisia (Blake P ym. Nutr Rev 2018;76:290-300). Ja sellaiset suositukset, joita suurin osa ihmisistä ei pysty noudattamaan, ovat hyödyttömiä. Ja toisaalta mikä mielekkyys onkaan noudattaa heikkolaatuisia suosituksia.
Millä todistat ravitsemussuositusten heikkolaatuisuuden, jos suosituksia ei ole noudatettu? Pitäähän todisteluun olla perustelut, esimerkiksi tässä tapauksessa käyttäjäkokemukset ja suosituksen noudattamisesta saadut mitatut tulokset. Mistä mittaat, jos käyttäjiä ei ole? Mielipide on eri asia kuin tutkittu juttu.