David Robsonin esikoiskirja kolhaisee lukijan itsetuntoa ja tuo esiin monet ongelmat arkiajattelussamme

Teksti: Tatu Han

David Robsonin esikoisteos Älykkyysloukku haastaa lukijan pohtimaan oman ”älykkyytensä” todellista tilaa sekä kyseenalaistamaan arkiajattelun syvintä luonnetta.

”Olet fiksu.

Olet kouluttautunut.

Olet hyvä siinä, mitä teet.

Miksi kuitenkin sinä ja niin monet muut kaltaisesi tekevät virheitä? Kyse on älykkyysloukusta, johon kuka tahansa voi kompastua.”

Kun sain David Robsonin uutuuskirjan Älykkyysloukku – Miksi teemme tyhmiä virheitä ja miten tehdä parempia päätöksiä (Tuuma-kustannus, 2020, suomennos Kaisa Koskela) ensimmäistä kertaa käteeni, kannen tekstit saivat minut näkemään punaista.

Miten Robson voi olettaa, että jokainen lukija on kompastunut älykkyysloukkuun ja tekee virheitä? Kirja houkuttelikin heti selvittämään, mikä Robsonin mielestä ajattelussamme on niin pielessä.

Robson on 32-vuotias Cambridgen yliopistossa tutkinnonsa suorittanut tiedetoimittaja. Hän on työskennellyt niin New Scientistissa kuin BBC Future:ssa. Robson toimii tällä hetkellä freelancerina ja hänen tekstejään on julkaistu esimerkiksi Naturessa ja The Washington Postissa. Robson on erikoistunut kirjoittamaan neurotieteistä ja psykiatriasta, erityisesti älykkyydestä. Älykkyysloukku on Robsonin esikoiskirja.

Tämä kirja-arvostelu keskittyy Älykkyysloukkuun lukukokemuksena, eikä ota tarkemmin kantaa kirjassa esitettyjen tutkimusten ja tulkintojen tieteelliseen tarkkuuteen.

Tarinallistettu ja tuttavallinen kerronta tekee tietokirjasta lähestyttävän – ja holhoavan

Viiteluettelo ja muut liitteet mukaan luettuna Älykkyysloukku on 360 sivun mittainen. Kirja on jaettu neljään osaan, jotka on nimetty pääteemojensa mukaan: Älykkyydet varjopuolet, Pakoon älykkyysloukusta, Menestyksekkään oppimisen taito sekä Joukkojen tyhmyys ja viisaus. Jako on selkeä ja kirja etenee varsin loogisesti aiheesta seuraavaan.

Sisältö on mielestäni oivallisesti tarinallistettu. Jokainen luku alkaa tosielämän tapausesimerkillä, jossa kyseisessä luvussa tarkasteltava ilmiö, kuten vaikkapa dysrationalia, on ollut läsnä. Dysrationalia-käsite kuvaa yksilöä, joka ei rittävästä älykkyydestä huolimatta kykene ajattelemaan ja käyttäytymään rationaalisesti.

Mitä pidemmälle kirjassa itse etenin, sitä enemmän aloin hahmottaa, kuinka paljon ajatusvinoumia ja liiallista itsevarmuutta myös omassa ajattelussani on.

Tästä Robson johdattelee lukijan vaivattomasti tarkastelemaan ja analysoimaan ilmiötä niin tutkimusten, haastattelujen kuin tehtäväesimerkkienkin kautta. Jokaisen luvun päätteeksi palataan vielä alun tapaukseen ja pohditaan, mikä oli tämänkertaisen tapauksen opetus.

Teksti on sujuvaa, hyvinkin yleistajuista sekä helppolukuista, mutta eräs seikka tyylissä häiritsi. Teksti on turhan ”tuttavallisella” otteella kirjoitettu, mikä tulee ilmi esimerkiksi monista tekstin seassa suoraan lukijalle kohdistetuista kysymyksistä ja huomioista. Tämänlainen ote saattanee osin syödä kirjan tieteellistä uskottavuutta sekä antaa holhoavan vaikutelman.

Kirja herättää itsereflektioon ja pistää pohtimaan omaa ajatuksen juoksua

Lähteitä on kirjassa käytetty kattavasti. Kirjan lopusta löytyvän lähdeluettelo on noin 40 sivun mittainen. Robson viittaa lähteissään useisiin alan tutkimuksiin, mutta seasta löytyy myös jonkin verran viitteitä uutisiin, organisaatioiden internetsivuihin sekä elämänkertoihin ja muihin kirjallisiin teoksiin.

Kirja sisältää paljon painavaa asiaa, joka saa lukijan useaan otteeseen pohtimaan omaa ajatteluaan ja illuusiotaan omasta tietämyksestään sekä ajatuskulkunsa järkevyydestä.

Mitä pidemmälle kirjassa itse etenin, sitä enemmän aloin hahmottaa, kuinka paljon ajatusvinoumia, tiedostamatonta huolimattomuutta ja liiallista itsevarmuutta myös omassa ajattelussani on.

Robson käsittelee kirjassaan esimerkiksi vinoumasokeutta, mikä tarkoittaa yksilön taipumusta kyllä hahmottaa muiden virheet mutta olla sokea oman ajattelunsa virheille ja ennakkoluuloille.

Erinäisten kognitiivisten, sosiaalisten ja vuorovaikutuksellisten tekijöiden takia älykkäistä yksilöistä koostuva ryhmä ei tuota ryhmätasolla fiksuja päätöksiä.

Teoksen lukeminen aiheuttanee jonkinnäköisen ”kolhun” lukijan itsetuntoon. Lukuisten esimerkkien, tosielämän tarinoiden ja tutkimusnäytön avulla käy ilmi, millä tavoin on saattanut argumentoida ja analysoida, ja siten käyttäytyä joko hölmösti tai turhan ylimielisesti vastaan tulleita väitteitä, mielipiteitä tai tehtäviä kohtaan.

Kirjan anti ei jää vain lukijan oman ajatteluprosessin parantamiseen. Se auttaa hahmottamaan myös muiden ajatuksenjuoksua sekä käyttäytymisen syitä. Tämän lisäksi kirjassa käsitellään myös ryhmän ja ryhmädynamiikan vaikutusta arvostelukykyyn ja yksilön kognitiiviseen suoriutumiseen.

Kirjassa puhutaan esimerkiksi liiallisen lahjakkuuden vaikutuksesta. Se kuvaa tilannetta, jossa erinäisten kognitiivisten, sosiaalisten ja vuorovaikutuksellisten tekijöiden takia älykkäistä yksilöistä koostuva ryhmä ei kuitenkaan tuota ryhmätasolla fiksuja päätöksiä.

Myös erilaisille oppimistavoille ja -tekniikoille on kirjassa omistettu kokonainen osio. Siinä käy muun muassa ilmi, minkä takia aasialainen koulujärjestelmä ja koulutusfilosofia voi itseasiassa olla länsimaista parempi.

Tähän esitetään kirjassa perusteluksi esimerkiksi toivottavien vaikeuksien kautta oppiminen. Tällaisessa oppimisessa uuden asian ymmärtäminen tehdään aluksi tarkoituksella hankalaksi.

Tosielämän älykkyys ei ole vain älykkyysosamäärästä kiinni

Robsonin esikoiskirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen älykkyyttä ja ajattelun virheitä käsittelevä perusteos.

Vaikka pidän itseäni fiksuna ihmisenä, kirja paljasti omasta ajattelustani häpeällisen paljon ajatteluvirheitä (kuten ansaittu dogmatismi, jossa käsitys omasta asiantuntijuudesta oikeuttaa toisten näkökulmien huomiotta jättämiseen). Kirja myös avasi oven täysin uuteen ja yllättävän helposti omaksuttavaan kriittisen ajattelun ja päättelyn sekä tehokkaan oppimisen maailmaan.

Liian moni tiedostamaton asia vaikuttaa kykyymme tehdä objektiivisia ja viisaita päätöksiä.

Tässä piileekin kirjan juju: yleisimmin käytössä oleva älykkyyden määritelmä kertoo todellisuudessa vain vähän yksilön ajattelun viisaudesta. Liian moni tiedostamaton asia vaikuttaa kykyymme tehdä objektiivisia ja viisaita päätöksiä.

Tiedostamalla nämä harhat ja vinoumat jokainen pystyy parantamaan helposti omaa ajatteluaan ja oppimistaan. Ehkäpä myös tekemään fiksumpia päätöksiä ja menestymään paremmin elämässään.

Tatu Han

Kirjoittaja on turkulainen lääketieteen kandidaatti, joka toimi Vastalääke ry:n ensimmäisenä puheenjohtajana ja on nykyisin hallituksen jäsen. Tatu pitää paljon kirjoista, mutta vapaa-aika kuluu myös kavereiden ja urheilun parissa.

LISÄÄ SAMALTA KIRJOITTAJALTA