Tiina Raevaara: Miltä tiede näyttää journalismissa?

01/03/2019
tiede & mediatieteen periaatteet

Teksti: Tiina Raevaara

Tiedejournalismissa pyrkimys totuuteen on toisinaan ristiriidassa klikkien kalastelun kanssa.

Tieteellä ja journalismilla on paljon yhteistä. Molemmat pyrkivät levittämään mahdollisimman totuudenmukaista, tarkastettua tietoa. Kumpikin pyrkii korjaamaan virheensä, eikä kummassakaan ole sallittua plagioida, valehdella tai vääristellä. Myös esimerkiksi yksityisyyden suoja on tärkeä arvo molemmille.

Sekä tieteessä että journalismissa ajatellaan, että tekijä – tutkija tai toimittaja – on parhaimmillaan jonkinlainen puolueeton, objektiivinen tiedon välittäjä, joka ei väritä lopputulosta omilla mielipiteillään.

Journalismissa ja tieteessä joudutaan pitkälti luottamaan tekijöiden etiikkaan. Tarkka valvonta on vaikeaa, ja siksi on tärkeää, että tiedettä ja journalismia tehdään läpinäkyvällä tavalla.

Tutkijoiden eettisten ohjeiden eli hyvän tieteellisen käytännön toteutumista valvoo Suomessa tutkimuseettinen neuvottelukunta, TENK. Journalistin eettisten ohjeiden noudattamista valvoo julkisen sanan neuvosto, JSN.

Tiedejournalismi on niin klikkiotsikoita kuin tutkivaa journalismiakin

On lukemattomia tapoja, joilla tiede ja tutkimus näkyvät mediassa. Tiedesisältö on suosittua: esimerkiksi terveyttä, teknologiaa tai historiaa koskevia juttuja luetaan ja kommentoidaan ahkerasti. Kolmen vuoden välein tehtävässä Tiedebarometrissä näkyy, että ihmiset ainakin sanovat arvostavansa ja seuraavansa tiedettä.

Tiedejournalismia on monenlaista. Yleisesti kiinnostavista väitöskirjoista tai uusista tutkimuslöydöistä julkaistaan uutisia. Tieteentekijöiltä pyydetään taustoittavia kommentteja maailman tapahtumiin. Tutkimustuloksista voidaan koota ohjeistuksia vaikkapa terveelliseen syömiseen tai oikeaan tapaan harrastaa liikuntaa.

Tieteellinen tieto kuuluu kaikenlaisille yleisöille, ja on arvokasta, että sitä hyödynnetään monenlaisessa journalismissa.

Tieteen maailmaa voidaan myös käsitellä tutkivan journalismin keinoin ja pyrkiä paljastamaan väärinkäytökset esimerkiksi rahoituksen, henkilövalintojen ja vallankäytön parissa. Tutkimus on yhteiskunnallisesti tärkeää, ja sen on syytä olla läpinäkyvää.

Toisinaan tieteestä uutisoidaan tarkoituksena viihdyttää. Vaikkapa avaruuden ja eläinmaailman ilmiöt voivat olla hauskoja ja hätkähdyttäviä siinä missä tosi-tv-julkkiksetkin. Tieteestäkin saa klikkiotsikoita.

Tieteentekijä ehkä toivoisi, että oma haastattelu tai omat tutkimustulokset päätyisivät aina vakavaan ja asiapitoiseen journalismiin. Monia tutkijoita esimerkiksi arveluttaa antaa haastattelu iltapäivälehdelle. Kannattaa kuitenkin ajatella, että tieteellinen tieto kuuluu kaikenlaisille yleisöille, ja on arvokasta, että sitä hyödynnetään monenlaisessa journalismissa.

Toimittajan ja tutkijan kohtaamisessa tärkeää on luottamus toisen ammattitaitoon. Tutkija hallitsee tieteenalansa ja tutkimuksen käytännöt, toimittaja taas tuntee kohdeyleisönsä, sen kiinnostuksen kohteet ja yleisen ymmärryksen tason.

Toimittajan kiire on myrkkyä tiedejournalismille

Journalismin murros on tarkoittanut yksittäisten toimittajien työtaakan kasvamista. Aikaa selvittää taustoja on vain vähän, ja moni uutisjuttu koostetaan sen perusteella, mitä muut mediat tai uutistoimistot ovat siitä kertoneet.

Tiedejournalismiin tällainen menettely sopii huonosti. Valitettavan usein näkee tilanteita, jossa yhden median tekemä virhetulkinta tutkimuslöydöstä päätyy muidenkin uutisiin.

Tieteentekijät tietävät, että on aina tärkeää lukea alkuperäinen tutkimus, ja tämä periaate toimisi myös tiedejournalismissa.

Journalismin uutiskriteerit sotivat tieteen ominaislaatua vastaan.

Yhtäläisistä pyrkimyksistä huolimatta tieteen ja journalismin ominaisluonteet eroavat toisistaan. Journalismissa uutiskriteerit suosivat tapauksia, jotka ovat ennennäkemättömiä ja odottamattomia.

Tutkimustiedosta suurin osa kuitenkin vahvistaa jo ennen tiedettyä. Tiede on hidasta, uusi tieto pyritään sovittamaan vanhaan, ja kovin poikkeavat tutkimustulokset ovat yleensä lähinnä epäuskottavia. Siksi journalismin uutiskriteerit sotivat tieteen ominaislaatua vastaan.

Kun journalistit valitsevat, mitä media kertoo tieteestä, he tekevät valinnan journalistisin periaattein. Siksi tiede näyttää mediasta katsottuna joskus kovin erilaiselta millaisena tieteentekijät itse sen näkevät: tutkimuksenteko vaikuttaa säntäilevältä ja lyhytjänteiseltä, tutkimustulokset ovat keskenään ristiriitaisia ja tiede näyttää tuottavan loputtoman määrän irrallista, vähän outoakin kuriositeettitietoutta.

Usein uutisotsikoihin päätyy tieteellisesti heikkotasoisia tutkimuksia. Mitä poikkeavampi löydös, sitä kiinnostavammaksi asiaa tuntematon journalisti saattaa sen kokea.

Mitä huonommin tutkimuslöydös sopii tieteen nykyiseen käsitykseen maailmasta, sitä enemmän epävarmuustekijöitä siihen kuitenkin liittyy – ja sitä huolellisempia lisätutkimuksia se tarvitsee.

Toimittajien hyvä tuntea tieteenteon käytännöt

Aina, kun uutisoidaan yksittäisen tutkimuksen tuloksista, on tärkeää asettaa löydöt kontekstiin: Miten ne sopivat aiempaan käsitykseen? Jos ristiriitoja on, mistä ne voisivat johtua? Millä tavoin tutkimusasetelma poikkesi aiemmista?

Erityisen olennaista toimittajalle on sen tunnistaminen, kuka oikeasti on aiheen asiantuntija. Pelkkä tieteen parissa toimiminen tai tohtorintutkinto ei pätevöi ihmistä kommentoimaan kaikkea tutkimusta.

Kriittisyys on tärkeää, sillä tutkijatkin ovat ihmisiä: heillä on monenlaisia tavoitteita ja motiiveja, he tekevät virheitä ja joskus huijaavat tahallaan.

Mitä kattavammin toimittajat tuntevat tieteenteon käytännöt, sitä laadukkaampaa on syntyvä tiedejournalismi. Voi ajatella niinkin, että asiansa osaava tiedejournalisti kykenee olemaan tutkimusmaailmaa kohtaan kriittisempi kuin vain pinnalliseen uutisointiin pystyvä kollegansa.

Aivan yhtä lailla tutkijankin kannattaa tutustua journalismin maailmaan ja sen käytäntöihin. Kun tuntee toisen ammattiryhmän tavat tehdä, yhteistyö helpottuu. Tuloksena on aiempaa parempaa tiedejournalismia.

LÄHTEITÄ:

Järvi, Ulla (toim.): Tautinen media. Duodecim, 2014.

Pietilä, A.-P.: ”Miten media valitsee aiheensa”, teoksessa Strellman, Urpu ja Vaattovaara, Johanna (toim.): Tieteen yleistajuistaminen. Gaudeamus, 2013.

Raevaara, Tiina: Tajuaako kukaan? Opas tieteen yleistajuistajalle. Vastapaino, 2016.



Tiina Raevaara

Kirjoittaja on tietokirjailija ja perinnöllisyystieteestä väitellyt filosofian tohtori.

LISÄÄ SAMALTA KIRJOITTAJALTA



Lue myös

puheenvuoro

”Kaikki tutkimukset ja niiden tulokset eivät ole keskenään samanarvoisia.”
Juhani Knuuti: Näin löydät luotettavaa tutkimustietoa 01/03/2019

Tiede ja tutkimus etenevät koko ajan, ja maallikon on usein vaikea saada selvää, missä mennään. Miten tutkijat arvioivat ja jäsentävät tutkimustulosten luotettavuutta ja merkittävyyttä? Pyramidimalli auttaa ymmärtämään, miten uusi tieto asettuu aikaisempaan tietomassaan kokonaisuudeksi.

Ehdota meille aihetta

Oletko törmännyt terveysväitteisiin, joiden todenperäisyys jäi vaivaamaan mieltäsi? Lähetä kysymyksesi meille! Valitsemme artikkeleiksi aiheita myös lukijoiden kysymysten joukosta.

Seuraa meitä somessa

Tämän sivuston suunnittelun ja toteutuksen ovat rahoittaneet
Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Kansanvalistusseura

Graafinen suunnittelu: Sanna Lehti, tekninen toteutus Big Vision