Mitä sanoo tiede: tulisiko Suomen siirtyä pysyvään kesä- vai talviaikaan?

Teksti: Amanda Blick | Kuva: Ron Lach palvelusta Pexels

Vaikka kellojen siirtelyn terveysvaikutuksia on tutkittu, tietoa pysyvän kesäajan vaikutuksista pohjoisilla leveyspiireillä on tarjolla rajallisesti.

Euroopan parlamentti äänesti vuonna 2019 sen puolesta, että kellojen siirtelystä luovutaan. Koronaviruspandemia on kuitenkin lykännyt kellojen siirtelyä koskevaa keskustelua ja lopullista päätöksentekoa.

Jos kellojen siirtelystä luovutaan EU:ssa, on lopulta eduskunnan tehtävänä päättää, mikä aika Suomessa valitaan pysyvästi käyttöön.

Päätös ei ole kansanterveyden kannalta yhdentekevä, sillä elimistön sisäisen kellon toiminta perustuu ennen kaikkea saatavilla olevan valon aistimiseen. Tämä sirkadiaaniseksi rytmiksikin kutsuttu mekanismi säätelee elimistön toimintoja vuorokauden eri aikojen mukaisesti.

Tämä tiedetään varmasti: kellojen siirtelystä luopuminen on terveysteko

Kellojen siirtelyn haitat ovat terveyden kannalta selvät: puolivuosittainen aikavyöhykkeen muutos aiheuttaa väestötasolla unirytmin häiriöitä sekoittamalla sisäisen kellon toimintaa.

Moni saatavilla oleva tutkimus ottaa kantaa nimenomaan kellojen siirtelystä aiheutuviin terveysvaikutuksiin. Niihin sisältyvät muun muassa kohonnut akuutin sydäninfarktin, aivoverenkiertohäiriöiden, unihäiriöiden ja masennustilojen riski.

Siinä missä kellojen siirtelyn alkuperäinen tarkoitus on liittynyt energian säästöön, mitattavia kansanterveydellisiä hyötyjä sen käytölle ei ole ainakaan toistaiseksi juuri havaittu.

Kellojen siirtelystä luopuminen olisi siis terveysteko.

Kesäajan terveysvaikutuksista ristiriitaista tietoa

Suomessa kellojen siirtelyä koskevassa julkisessa keskustelussa asiantuntijana kuullaan toistuvasti tutkimusprofessori Timo Partosta, joka on usein puolustanut pysyvää talviaikaa juuri unirytmin häiriöihin vedoten.

Esimerkiksi THL:n blogissa Partonen on kuvannut, kuinka silmiin nimenomaan aamuisin lankeava valo poistaa ihmisen sisäisen kellon jätätystä ja tahdistaa sisäisen vuorokautemme 24 tuntiin. Pysyvä kesäaika lisäisi vastaavasti sisäisen kellon jätätystä ja siten unirytmin muutoksia, yöunen katkoksia, väsymystä ja mielialan laskua.

Pysyvään kesäaikaan Partonen yhdistää myös huonosti nukutut yöt, jotka rasittavat sydäntä ja verisuonia, voimistavat nälän tunnetta ja heikentävät sokerinsietokykyä.

Suomessa ei ole koskaan ollut käytössä pysyvää kesäaikaa, jolloin väitetyt haitat voivat olla osittain spekulatiivisia.

On kuitenkin huomioitava, että Suomessa ei ole koskaan ollut käytössä pysyvää kesäaikaa, jolloin väitetyt haitat voivat olla osittain spekulatiivisia. Pitkälle vedettyjen johtopäätösten suhteen onkin syytä tarkastella, miksi unen laadun on esitetty heikkenevän pysyvän kesäajan seurauksena.

Yksittäisen valoisan lisätunnin illalla on havaittu Yhdysvalloissa aikavyöhykkeiden rajoilla vähentävän unen kestoa keskimäärin 19 minuutilla ja lisäävän univajeen todennäköisyyttä. Taustalla on esitetty vaikuttavan myöhään saatu valoaltistus, joka aiheuttaa sisäisen kellon jätätystä.

Koska yhteiskunta on yleensä joustamaton aamun aikataulujen suhteen, unen määrä jää myöhempään valvovilla vähäisemmäksi. Tämän johtuu niin sanotusta ”sosiaalisesta aikaerorasituksesta” (social jetlag), jossa ihmisen sisäinen kello on ympäröivään yhteiskuntaan nähden eri ajassa.

Toisin sanoen pysyvän kesäajan haitalliset terveysvaikutukset näyttäisivät olevan osin johdannaisia nimenomaan työn ja koulun asettamien aikataulujen joustamattomuudesta.

Valoisat iltapäivät lisäävät liikkumista ulkona – ja edistävät kokonaisvaltaisesti kansanterveyttä

Asia ei kuitenkaan ole näin suoraviivainen.

Tanskalaisessa tutkimuksessa on havaittu talviajan käyttöönoton vaikuttavan kielteisesti masennukseen taipuvaisten yksilöiden mielenterveyteen. Lisääntyvien masennusjaksojen syyksi tutkimuksessa esitettiin auringonlaskun nopean tulon ja lyhyemmäksi koettavien päivien aiheuttamaa psykologista stressiä.

Vaikka vastaavaa ilmiötä ei havaittu kesäaikaan siirryttäessä, jää epäselväksi, onko havaittu masennusjaksojen lisääntyminen seurausta äkilliseksi koetusta päivän lyhenemisestä, aikaisemmin saapuvasta auringonlaskusta yleisesti vai jostakin täysin muusta.

Tämän lisäksi Australiassa, USA:ssa, Norjassa, Tanskassa, Virossa, Sveitsissä, Brasiliassa ja Portugalissa myöhempään iltapäivään ajoittuvan luonnonvalon on tutkittu olevan syy-yhteydessä lasten fyysisen aktiivisuuden lisääntymiseen. Tutkimuksen johtopäätöksenä todetaan, että kesäajan käyttöönotto voisi lisätä koko väestön fyysistä aktiivisuutta ja tuottaa siten mahdollisesti kansanterveydellistä hyötyä.

Myös suomalaisten vapaa-aika sijoittuu yleisimmin työpäivän jälkeiseen aikaan eli loppuiltapäivään ja iltaan. Pysyvän talviajan myötä näille tunneille sijoittuvan valoisan vapaa-ajan määrä vähenisi Yle Uutisten laskujen mukaan eteläisessä Suomessa yli 200 tunnilla ja pohjoisessa noin 150 tunnilla vuodessa.

Edes tunnin aikaisemmin saapuva aamuhämärä ei välttämättä auta suomalaisia heräämään uuteen päivään.

Sitä vastoin pysyvän kesäajan myötä loppusyksyn, talven ja alkukevään iltapäivät olisivat valoisampia ja mahdollistaisivat ulkoilun valoisana aikana suomalaisten keskimääräisen työpäivän jälkeen pidempään.

Keskivertosuomalaisen liikunnan määrä kannalta jää nykyisellään alle suositusten, joten tutkimustulokset valoisampien iltapäivien vaikutuksista fyysiseen aktiivisuuteen eivät ole yhdentekeviä. Liikunnalla on kiistaton merkitys väestön elämänlaadun ja toimintakyvyn turvaajana.

Kirkasvalolampusta apua sisäisen kellon rytmittämiseen

Siinä missä pysyvä kesäaika toisi valoa hämärtyviin iltapäiviin, pysyvän kesäajan aamut lokakuun lopulta maaliskuun lopulle olisivat nykyistä pimeämpiä, sillä aamu sarastaisi tunnin nykyistä myöhemmin.

Vaikka aamuisella valoaltistuksella on yhteys sisäisen kellon tahdistumiseen, edes tunnin aikaisemmin saapuva aamuhämärä ei välttämättä auta suomalaisia heräämään uuteen päivään.

Nimittäin kausiluonteista vaihtelua koskeneen tutkimuksen osoittamana luonnonvaloa on pohjoisilla leveyspiireillä talviaikaan merkittävästi vähemmän kuin mitä sisäisen kellon rytmittämisen kannalta tulisi mieluiten olla. Toisin sanoen luonnonvalon määrä jää talvikaudella vähäiseksi riippumatta sitä, kumman ajan päätämme jättää pysyväksi.

Kaamosmasennusoireiden lieventämisen kannalta tehokas keino on ennen kaikkea oikeaan vuorokaudenaikaan ajoitettu altistus riittävän kirkkaalle keinovalolle silloin, kun valoa ei muutoin ole tarjolla riittävästi.

Valoaltistus aamuviiden ja aamuyhdeksän välillä aikaistaa sisäistä kelloa. Hämäriin talviaamuihin kirkasvalolamppu voikin olla sisäisen kellon rytmittämisen kannalta toimiva vaihtoehto, jonka avulla suomalaiset voisivat saada tarvittavan määrän valoaltistusta itselleen parhaiten sopivaan aikaan.

Toisaalta erityisesti kesäkaudella vallitsevia myöhäisestä valoaltistuksesta aiheutuvia haittoja kirkasvalolamppu ei ratkaise. Sisätiloissa valon määrää on mahdollista säädellä esimerkiksi pimennysverhojen käytön avulla.

Kausiluonteiset vaihtelut valon määrässä ovat läsnä jatkossakin

Olennaisinta on muistaa, että pysyvä talvi- tai kesäaika ei ole sama asia kuin kellojen siirtely. Nämä kaksi asiaa sekoitetaan kuitenkin helposti keskenään julkisessa keskustelussa.

Toisena sekoittavana tekijänä tutkimuksissa esiintyy usein valon kokonaismäärä.

Kausiluonteiset vaihtelut valon määrässä ja siitä aiheutuvat erot melatoniini- ja kortisolitasoissa ovat myös tulevaisuudessa läsnä suomalaisten elämässä riippumatta siitä, päätämmekö siirtyä pysyvään talvi- vai kesäaikaan. Esimerkiksi tunnin muutos aikavyöhykkeessä ei välttämättä yksinään riitä poistamaan kesällä myöhään saatua valoaltistusta.

Pysyvällä kesä- ja talviajalla on kummallakin omat hyödylliset ja haitalliset terveysvaikutuksensa.

Erityisen korostunut kausiluontoinen vaihtelu on maamme pohjoisosissa, joissa aurinko ei välttämättä kaamosaikaan nouse lainkaan ja kesällä vastassa on yötön yö. Kesä- ja talviaikakeskustelussa onkin tärkeä pitää mielessä myös tämän kausiluonteisen vaihtelun merkitys tutkimustiedon kokonaisvaltaisemman arvioinnin kannalta.

Pysyvällä kesä- ja talviajalla on kummallakin omat hyödylliset ja haitalliset terveysvaikutuksensa. Tällä hetkellä käsillä oleva tutkimustieto ei anna aihetta puolueettomasti tarkastelevalle tutkijalle mahdollisuutta tehdä ehdottoman suoraa vetoomusta kummankaan puolesta.

Tutkimusnäyttöä on kuitenkin siitä, että suuri kontrasti yksilön biologisen ja yhteiskunnan sosiaalisen vuorokausirytmin välillä on yhteydessä uni- ja mielialaongelmiin ja niistä johdannaisiin kielteisiin terveysvaikutuksiin. Sisäinen vuorokausirytmi eli kronotyyppi on synnynnäinen ja vaihtelee yksilöiden välillä, ja siksi keskusteluun on noussut huoli siitä, kuinka yhteiskuntamme toimii aamuvirkkujen ehdoilla eivätkä erot kronotyypeissä tule huomioiduiksi aamupainotteisessa päivärytmissä.

Koronaviruspandemian seurauksena olemme sopeutuneet uudenlaisiin tapoihin yhteiskunnan toiminnan ja päivittäisen elämän joustavoittamisen näkökulmasta – etätyöskentelystäkin tuli meille toimiva ja arkeen soljuva vaihtoehto siinä vaiheessa, kun halusimme sen toimivan.

Onkin aiheellista kysyä, voisiko sama joustavuus päteä yhteiskunnan toimintaan eri vuorokausirytmienkin hyväksymisenkin kohdalla: aurinko tulee faktisesti nousemaan ja laskemaan yhä samaan aikaan riippumatta siitä, minkä päätämme sopia kellonajaksi.

Lopulta kysymys on ennen kaikkea vain siitä sosiaalisesta rytmistä, jonka haluamme suoda itsellemme ja muille.

Amanda Blick

Kirjoittaja on toisen vuoden lääketieteen opiskelija. Hänen sydäntään lähellä ovat erityisesti yksilöllistetyn lääketieteen sovellukset ja genomitiedon hyödyntäminen osana potilaan yksilöllistettyä hoitoa. Lisäksi kirjoittajalle on tärkeää terveyden kokonaisvaltainen edistäminen: ravitsemuksen, elintapojen ja henkisen hyvinvoinnin rooli on keskiössä siinä missä muutkin sairauksien ehkäisyyn ja hoitoon liittyvät keinot.

LISÄÄ SAMALTA KIRJOITTAJALTA