Koska kipuun vaikuttavat tekijät ovat todella yksilöllisiä, ei voida sanoa, että yhdelle kivulias asia olisi automaattisesti kivuliasta jollekulle toiselle.

Jaa somessa:

Mitä kipu on? 

28.05.2021
kipupsykologia

Teksti: Nuutti Teräslahti

Mistä kipu meille viestii ja kokevatko kaikki kivun samalla tavalla?

Vuonna 1995 brittiläisen sairaalan päivystykseen tuotiin mies. Hän oli hypännyt 15-senttisen naulan päälle. Mies kiljui kivusta, kunnes kenkä saatiin irrotettua ja huomattiin, että naula olikin mennyt varpaiden välistä. Miten tämä on mahdollista?

Kipu, särky, jumi, arkuus, jomotus, kolotus, aristus… Kivulle on monta vaihtoehtoista nimeä.

Kansainvälinen kivuntutkimusyhdistys IASP määrittelee kivun “epämiellyttävänä aisti- ja tunnekokemuksena, johon liittyy todellinen tai oletettu kudosvaurio tai edellistä muistuttava kokemus”. Kipu voi sen mukaan varoittaa kudosvauriosta tai sen uhkasta, mutta se voi syntyä myös ilman niitä.

Kipu on luonnollinen osa ihmisen elämää ja todennäköisesti jokainen tulee sitä jossain vaiheessa elämäänsä kohtaamaan. Kipu on myös yleisimpiä syitä hakeutua lääketieteelliseen hoitoon. Esimerkiksi terveyskeskuslääkärin käynneistä 40 prosenttia liittyy kipuun.

Muun muassa näistä syistä kivun ymmärtäminen on tärkeää sekä sitä kokeville että sitä hoitaville ihmisille.

Kipu on kuin varashälytin

Kipuaistimus, kuten muutkin aistimukset, tuotetaan aivoissa. Ideaalitilanteessa kipu toimii elimistöä suojaten.

Kun lyöt varpaasi pöydän jalkaan, varpaassa olevat erilaiset painetta, kosketusta ja lämpöä aistivat tuntoreseptorit sekä kipuviestejä välittävät reseptorit aktivoituvat. Viesti kulkee ylös selkäytimeen ja sieltä aivoihin.

Kipua voi ajatella hälyttimenä, joka yrittää suojella meitä vaaralta. Sitä voi verrata vaikkapa auton varashälyttimeen.

Selkäytimessä on sekä viestiä kiihdyttäviä että jarruttavia mekanismeja, joista osa on lähtöisin aivoista. Aivoihin saavuttuaan viesti tulkitaan siten, että sitä peilataan jo aivoissa olevaan tietoon, eli ennakkokäsitykseen siitä, tuleeko jokin asia olemaan kivuliasta.

Ennakkotodennäköisyyttä verrataan reseptoreista saatuun tietoon ja näiden yhdistelmä ”laskelmoidaan”. Jos aivojen laskelmoima kokonaiskuva kallistuu sen puolelle, että elimistöä täytyy suojata, hälytysjärjestelmä aktivoituu ja aivot tuottavat kipuaistimuksen. Tämä kipuaistimus ohjaa huomiota varpaaseen ja saa ihmisen suojaamaan sitä. (1 , 2)

Monet erilaiset tekijät vaikuttavat hälytyskynnyksen korkeuteen. Nämä tekijät muokkaavat kipuviestejä välittävien ratojen ja aivojen toimintaa.

Hälytyskynnys madaltuu, kun aivoilla on syytä olla huolissaan tai kun ne muuten kokevat olevansa vaarassa. Hälytyskynnys voi olla pysyvästi matalampi esimerkiksi geenien tai kasvatuksen johdosta tai se voi alentua väliaikaisesti esimerkiksi stressitilanteessa.

Samalla tavalla varashälytin on saatettu säätää tehtaalla herkemmäksi tai se on saattanut alkaa toimimaan käytön myötä epätarkoituksenmukaisesti.

Kaikkien kipu on erilaista

Hälytyskynnykseen vaikuttavat tekijät jaetaan usein biologisiin, psykologisiin ja sosiaalisiin.

Biologisia tekijöitä ovat esimerkiksi ikä, perimä, yksilöllinen kehon sisäinen kemia, kuten hormonit ja välittäjäaineet, hermoston toiminta, unen määrä ja vireystila, sairaudet, lääkitys ja vaikkapa nälkä.

Psykologisia tekijöitä ovat esimerkiksi uskomukset, mieliala, stressi, kokemukset, pystyvyyden tunne, kivun pelko sekä katastrofiajattelu eli pahimman olettaminen.

Sosiaalisia tekijöitä ovat esimerkiksi sosioekonominen eli yhteiskunnallinen asema ja siihen liittyen taloudellinen tilanne, työ, yksinäisyys, läheisten tuki, etninen tausta ja kulttuuritekijät. Ihminen on sosiaalinen eläin ja usein läheisten ja luotettavien ihmisten sanomilla asioilla on painoarvoa.

Kivun hoitajallakin on rooli siinä, miten vahvasti kipu aistitaan. Kun hoitaja kertoo, että toimenpide voi sattua, kipu saattaakin sattua enemmän.

Vaikutusta, jossa vaikkapa lääkärin sanoma tai tekemä asia tai tilanteen konteksti pahentaa oireita kuten kipua, kutsutaan nosebovaikutukseksi (latinaksi nocēbō, ”minä vahingoitan”; vertaa plaseboon, joka on latinaksi placēbō, ”minä miellytän”).

Kaikki nämä tekijät voivat olla joko kivulle altistavia tai kivulta suojaavia. Usein useampi tekijä vaikuttaa yhtä aikaa samaan tai eri suuntaan sekä myös toisiinsa. Koska nämä tekijät ovat kaikilla erilaisia, kivun kokeminen on todella yksilöllistä sekä voimakkuudeltaan että laadultaan.

Kudoksissa olevat reseptorit voivat rekisteröidä mahdollisia vaaran viestejä, mutta niistä ei voi tulla kipua ilman aivojen tulkintaa. Koska kipuun vaikuttavat tekijät ovat todella yksilöllisiä, ei voida sanoa, että yhdelle kivulias asia olisi automaattisesti kivuliasta jollekulle toiselle.

Joskus kipu kroonistuu

Krooninen kipu kestää yleensä useita viikkoja tai kuukausia. Yleensä kipu suojelee meitä lyhyen aikaa, ja kun aivot huomaavat, että vaaraa ei olekaan, kivusta tulee tarpeetonta eivätkä aivot enää tuota sitä.

Joskus, joillakin potilailla kipu kuitenkin jää päälle ja voi kestää jopa kuukausia eli kroonistua. Näin voi käydä siitäkin huolimatta, että kehoa ei tarvitse enää suojata.

Krooninen kipu tarkoittaa sitä, että kipua koetaan senkin jälkeen, kun voidaan kohtuudella olettaa kudosten jo parantuneen.

Kun näin käy, voi kipua verrata varashälyttimen rikkoutumiseen: normaalisti toimiva hälytin huutaa vain silloin, kun joku on murtautumassa autoosi.

Kroonisessa kiputilanteessa kipujärjestelmä herkistyy ja alkaa toimia epätarkoituksenmukaisesti, kuten varashälytin, joka laukeaa kun kadun toisessa päässä asuva naapuri läimäisee oman autonsa oven kiinni.

Kipu saattaa alkaa ohjata ihmisen toimintaa, jolloin kivuliaita asioita aletaan välttämään.

Ihmiskeho kestää ja sopeutuu

Kipua on pitkään pidetty osoituksena siitä, että jotain on rikki. On toki helppoa ja yksinkertaista ajatella, että ihmiskeho olisi kuin kone, jonka varoitusvalo, eli tässä tapauksessa kipu kertoisi, milloin kone on rikki. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. (3 , 4)

Esimerkiksi 1800-luvulla toiminut traumakirurgi kuvasi, että hän hoiti useamman sotilaan amputaation taistelukentällä ilman kipulääkettä, sillä sotilaat eivät taistelun tohinassa tunteneet kipua ollenkaan. He huomasivat raajansa puuttuvan, vasta kun yrittivät tuloksetta liikuttaa sormiaan tai varpaitaan. Tässäkin esimerkissä vaikutti ilmeisen kudosvaurion lisäksi muut asiat.

Valitettavasti ja onneksi ihmiskeho ja sen toiminta on koneita monimutkaisempaa. Ihmiskeho on kestävä ja sopeutuvainen myös kivun suhteen.

Kivun ja kudosvaurion välille ei voida piirtää suoraa viivaa. Paperiviilto voi sattua vietävästi ja mustelmia syntyy välillä ihan huomaamattakin.

Kipu on normaali osa ihmisen elämää. Sen syntyminen aivoissa on monimutkaista, eikä se aina tarkoita, että jokin olisi rikki.



Nuutti Teräslahti

Kirjoittaja on lääketieteen opiskelija Kuopiosta. Terveysaiheissa avainsana on "kohtuullisuus". Lääketieteen lisäksi kiinnostavat erityisesti ravitsemuksen ja liikuntaelimistön aiheet.Kirjoittajan vapaa-aika kuluu muun muassa voimaurheiluun, kandiseuratoimintaan, pizzan paistamiseen ja shakin pelaamiseen. Kaikki tekeminen maistuu tietenkin paremmin hyvässä seurassa.

LISÄÄ SAMALTA KIRJOITTAJALTA

3 ajatusta aiheesta “Mitä kipu on? ”

  1. Alpo Wäänänen

    Tämä oli mielenkiintoinen ja valaiseva artikkeli. Mielestäni se kuitenkin painottui psykologiseen kipuun, mikä tietysti on tärkeä näkökulma sekin. Joskus nimittäin oikeasti sattuu fyysisesti niin kovasti, että ei siihen mahdu mitään psykologisia kivunhallintajuttuja. Koin itse hyvin konkreettisen kivun, olkaluun pirstaleinen monikappalemurtuma, ja selviydyin kivusta ortopedin, särkylääkkeiden, fysioterapeutin ja oman harjoittelun kautta. Kesti kolme vuotta. No, en oikein tiedä miksi kirjoitin tämän. Ei ole nokan koputtamista tekstiisi.

    1. Jussi Ristonmaa

      Hyvä Alpo,

      Kirjoituksesi on tärkeä. Nostit siinä esiin merkittävän asian kivun hoidossa. Eli sen, että on paljon potilaita, joilla kipu on sitä tasoa, että siihen ei mahdu psykologisia kivunhallintajuttuja. On siis ensin saatava kipu sille tasolle, että on tilaa mielikuva, tms. harjoituksille. Tämä osa potilaista näyttää helposti unohtuvan lääkäreiltä ja fyssareilta sekä muulta hoitohenkilökunnalta ja varsinkin niiltä terapeutteilta jotka laittavat pääpainon kivun hoidossa uusiin ilmiöihin ja menetelmiin.

      Muoti-ilmiö psykofyysinen fysioterapia tai erilaiset lääkkeettömät menetelmät eivät ole itseisarvo kivun hoidossa. Niissä kyllä korostetaan yksilöllisyyttä kivun kokemuksessa mutta samalla ne ”niputtavat” kaikki kipua kokevat samaan laatikkoon. On osa porukkaa, joilla ehkä toimii hengitys-, mielikuva-, rentoutus-, ym. harjoitukset ja lääkkeettömät menetelmät, mutta ei kaikilla. Kivun (esim. selkä) hoitoon tarvitaan joskus puukkoa, opioideja, muita pillereitä sekä fyssaria ja sitten niitä lääkkeetömiä omahoidollisia menetelmiä siihen lisäksi.

      Mutta läheskään aina kipua ei hengitysharjoituksilla ja mielikuvilla saada pidettyä siedettävän tai jopa loppumaan. Joten sallittaisiin sille pienelle, muutaman % porukalle tarvittava kivun hoito, pillereiden ja puukkoineen sekä puntareineen.

  2. Toivoisin enemmän huomioitavan myös esim. sidekudossairauksiin, kuten hybermobiliteettisyndrooma ja Ehkers-Danlosin oireyhtymä, joissa kollageenin tuotto on häiriintynyt ja se aiheuttaa oireita monissa elimissä, eikä ole ”pelkkää” nivelten yliliikkuvuutta. Tällöin ongelmat sidekudoksissa ovat jatkuvia, mistä aiheutuu jatkuvia ja toistuvia kudosvaurioita, joista seuraa erilaisia, yksilöllisiä kipuja loppuelämäksi. Helposti tässä törmätään ongelmaan, että ei uskota kipuja tai psykologisoidaan ne, koska tuo 6vk aika on mennyt ja periaatteessa kudosvaurion olisi pitänyt jo parantua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.



Lue myös

artikkeli

Kinesioteippaus – ihmelääke kipuun, verenkiertoon ja sisäelimille?
11.06.2023

artikkeli

Naksautteluhoidot – onko niistä hyötyä?
21.06.2022

artikkeli

Henkilö istuu silmät kiinni meditoimassa.
Mindfulness – muotivillitys vai oikeasti varteenotettava hoitomuoto?
12.05.2022