Liikunta vai lepo – kumpi on parempaa lääkettä aivotärähdykseen?

Teksti: Jouko Leinonen | Kuva: Andrea Piacquadio / Pexels

Uuden tutkimuksen valossa maltillinen liikunta saattaa olla hyödyksi aivotärähdyksestä toipumisessa.

Perinteisesti on ajateltu, että aivotärähdys paranee parhaiten lepäämällä, kunnes oireet häviävät täysin. Siispä fyysistä tai psyykkistä rasitusta ei ole suositeltu.

Viimeaikaisissa tutkimuksissa on kuitenkin havaittu, ettei liikunta välttämättä ole niin pahasta. Kannattaako siis aivotärähdyksen jälkeen liikkua vai jäädä sänkyyn lepäämään?

Mikä aivotärähdys on?

Aivotärähdys on pään vamma, joka syntyy esimerkiksi, kun päähän kohdistuu isku vaikkapa silloin, kun ihminen kaatuu. Se aiheuttaa ohimeneviä ja yleensä lyhytkestoisia aivojen toiminnan häiriöitä.

Aivotärähdys on lievä aivovamma ja siihen tulee aina suhtautua vakavasti. Lääkärin arvio tilanteesta on usein tarpeellinen vakavampien aivovammojen poissulkemiseksi.

Aivotärähdykset ovat valitettavan yleisiä etenkin tietyissä urheilulajeissa, kuten jääkiekossa, kamppailulajeissa ja amerikkalaisessa jalkapallossa. Kyseisen vamman keskeisimpiä oireita ovat huimaus, päänsärky, pahoinvointi, oksentelu, näköhäiriöt, sekavuus sekä keskittymis- ja muistivaikeudet.

Useimmiten pahimmat oireet häviävät muutamassa päivässä, mutta täydellinen paraneminen kestää yleensä 2-4 viikkoa (1). Jos oireet jatkuvat aikuisella yli kaksi viikkoa tai nuorella yli kuukauden, puhutaan pitkittyneestä oireistosta. Nuorilla toipuminen voi olla normaalitilanteessakin aikuisia hitaampaa (2).

Aivotärähdykseen tai pitkittyneisiin oireisiin ei ole parantavaa lääkitystä, vaan hoito on oireenmukaista. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi parasetamolin käyttöä päänsäryn lievittämiseen.

Tähän asti liikunnan suhteen yleisimmin käytössä ollut hoitosuositus on korostanut, että levätä, tulisi kunnes oireet ovat kokonaan poissa.

Sitä noudattamalla paluu urheilun pariin voi kestää turhauttavan pitkään. Ongelma on vieläpä yleinen: pitkittyneitä oireita ilmenee jopa reilulla neljänneksellä potilaista (3).

Mitä liikunnan vaikutuksista tiedetään?

Vuosikymmeniä voimassa ollut suositus täydellisestä levosta aivotärähdyksen jälkeen perustuu pitkälti eläinmalleissa saatuihin tuloksiin (2) ja näiden pohjalta tehtyihin oletuksiin (1).

Tuoreessa katsauksessa (2) on osoitettu maltillisen aerobisen liikunnan olevan turvallista aivotärähdyksen jälkeen, eikä sen ole raportoitu aiheuttavan merkittäviä haittoja.

Vaikka osassa tutkimuksista ei ole havaittu eroja liikunta- ja leporyhmien välillä, on rauhallisen liikunnan positiivisista vaikutuksista melko paljon näyttöä. Se vaikuttaa lyhentävän oireiden kestoa jopa useilla päivillä (2) ja vähentävän oireiden voimakkuutta (4). Lisäksi maltillinen liikunta pienentää riskiä pitkittyneiden oireiden kehittymiselle (5).

Vain muutamassa tutkimuksessa liikunta aiheutti oireiden lisääntymistä, mutta tällöinkään itse parantuminen ei hidastunut (3). Siispä paluu liikunnan pariin onkin mahdollista jo ennen oireiden häviämistä. Fyysinen aktiivisuus vähensi aivotärähdyksestä seuranneita oireita niin akuuteissa kuin pitkittyneissäkin tapauksissa (4).

Liikunta ei kuitenkaan ole aina täysin haitatonta, sillä erityisen voimakas rasitus ja korkea intensiteetti saattavat pahentaa oireita ja pidentää paranemista (2). Paluu rajuihin kontaktilajeihin ei siis ole näiden tutkimustulosten valossa suositeltavaa ennen oireiden ohittumista.

Lisätutkimuksia kaivataan muun muassa siitä, millainen liikunta tarkalleen olisi hyödyllistä, missä vaiheessa toipumista se tulisi aloittaa ja kuinka kovilla tehoilla sitä kannattaisi harrastaa.

Lisäksi on huomioitava, että tutkimukset painottuvat pitkälti urheilijoiden aivotärähdyksiin, kun taas vähemmän liikkuvien ihmisten aivotärähdysten ja liikunnan välistä yhteyttä on tutkittu vähemmän.

Mihin liikunnan hyöty perustuu?

Mekanismit liikunnan parantavan tehon taustalla ovat toistaiseksi melko huonosti tunnettuja. Liikunta tehostaa aivojen verenkiertoa (4) ja vapauttaa tiettyjä välittäjäaineita (3), minkä uskotaan edistävän aivojen paranemista.

Lisäksi osa positiivisista vaikutuksista saattaa johtua psykososiaalisista tekijöistä, sillä liikunta vaikuttaa vähentävän muun muassa masennusta ja ahdistuneisuutta (1).

Aikaisemman paluun ansiosta esimerkiksi urheilija joutuu olemaan vähemmän aikaa erossa joukkueensa toiminnasta ja näin muun muassa yksinäisyys sekä ulkopuolelle jääminen vähenevät.

Millaista liikunnan tulisi olla?

Keskeisintä liikuntaan palaamisessa on asteittaisuus, yksilöllinen suunnitelma ja omien oireiden seuranta. Kuntoutuksessa ei kannata kiirehtiä, sillä lopulta liika hoppuilu saattaa johtaa pidempään toipumisaikaan ja lisätä uusintavamman riskiä. Kaikenlaisia tärähdyksiä tulee välttää ja riski uudelle aivotärähdykselle pitää minimoida.

Hyviä liikunnan aloittamisen muotoja ovat muun muassa kevyt kävelylenkki, uiminen tai kuntopyöräily. Puolestaan esimerkiksi painonnostoa ei suositella, sillä aivotärähdyksen jälkeen aivojen ei uskota kestävän niin hyvin suuria verenpaineen vaihteluita (2).

Liikunnan rasittavuutta voi lisätä portaittain, mutta mikäli uusia oireita ilmestyy tai oireet pahenevat, paluu takaisin rennompaan liikuntamuotoon tai lepoon on tarpeellista.

Urheilijoiden kohdalla kilpasuoritukset ja pelit tulevat kyseeseen aikaisintaan viikon kuluttua vammasta.

Kansainvälisten suositusten mukaan vähintään 1-2 vuorokauden lepo on aina paikallaan. Liikuntaan palaamisesta on hyvä keskustella alan ammattilaisen kanssa yksilöllisen suunnitelman sekä ohjeiden saamiseksi.

Artikkelin sisällön oikeellisuuden on tarkastanut neurologi Anna Östberg.

Jouko Leinonen

Kirjoittaja opiskelee lääketiedettä Turun yliopistossa. Lääketieteen saralla hänen kiinnostuksen kohteensa ovat laajat, ja paloa löytyy niin kliiniseen työhön kuin tutkimukseenkin. Vapaa-aikansa kirjoittaja viettää pitkälti salibandyn ja luonnonläheisten harrastusten, kuten kalastuksen, parissa.

LISÄÄ SAMALTA KIRJOITTAJALTA